Haluan kertoa teille tarinani siitä, miten alkoi elämänmittainen rakkaussuhteeni mineraalimeikkeihin ja kuinka lopulta syntyi Lavia Cosmetics mineraalimeikkisarja. Opiskelin meikkitaiteilijaksi vuonna 2009, sillä muoti ja kauneus olivat olleet vuosia henkilökohtainen haaveeni ja intohimoni. Kouluun sisältyvä meikkipaketti piti tuolloin sisällään kaksi mineraalipohjaista tuotetta, puuterin ja poskipunan. Mineraalimeikit olivat kovassa nousussa tuohon aikaan, mutta suhtauduin niihin epäilevästi ja kauhunsekaisella pelolla - miten ihmeessä noita jauheita saattoi hallita?
Kului kenties vuosi ennenkuin otin mineraalipohjaisen poskipunan käyttööni. Varovasti kaadoin tuotetta purkin kannelle ja sipaisin sitä siveltimeeni.
Tuote levittyi täydellisesti poskipäilleni!
Ei tullut häiritseviä rajoja, joista kaikissa meikkiohjeissa varoitellaan, vaan poskipuna levittyi kuin unelma eikä sitä juurikaan tarvinnut häivytellä. Mitä ihmettä olin pelännyt? Hyvin pian opin, että sama ominaisuus liittyi kaikkiin mineraalimeikkeihin - täydellinen levittyvyys ilman häiritseviä rajoja.
Tässä kohtaa täytyy kuitenkin varoittaa, etteivät kaikki "mineraaleina” myytävät meikkituotteet ole kaikkein puhtainta kosmetiikkaa. Kun mineraalimeikeistä tuli hitti, niiden pääraaka-ainetta ”Micaa” alettiin lisätä synteettisen kosmetiikan joukkoon ja tuotteita myytiin mineraalimeikkeinä, vaikkei niiden ominaisuuksista ollut enää murto-osaakaan huomattavissa tuotteessa.
Pian aloin hankkia mineraalimeikkejä, lähinnä mineraalimeikkipuuteria, ammattikäyttöön, sillä olin niin innoissani mineraalien ylivoimaisista ominaisuuksista. Käytin vuosia mineraalimeikkipuuteria tavanomaisen nestemäisen meikkipohjan päällä viimeistelyyn, sillä se antoi kasvoille täydellisen virheettömän, mutta luonnollisen heleän lopputuloksen. Kun meikkivoide ei riittänyt täydellisen tasaiseen lopputulokseen, ja perinteinen irtopuuteri pakkautui ihojuonteisiin tai -huokosiin tehden kasvoista elottoman näköiset, mineraalimeikkipuuteri teki kasvoista kuulaan nuorekkaan, hehkuvan, täydellisen tasaisen ja virheettömän.
Olin rakastunut.
Tilasin omia suosikkituotteina ulkomailta, sillä en löytänyt tuolloin Suomesta mitään vastaavaa ammattitukuista. Vähitellen näiden tuotteiden saatavuus heikkeni ja jopa lakkasi kokonaan. Onnekseni vuonna 2015 törmäsin eurooppalaiseen tukkuun, joka myy Euroopan puhtainta micaa, mineraalimeikkien pääraaka-ainetta. Yhdistettynä kemiantekniikan ammattitaitoon, loppu onkin historiaa.
Meikki on kaunis vain silloin, kun se sulautuu ihoon täydellisesti ja se on häivytetty huolellisesti.
1. Mineraalimeikit takaavat sinulle täydellisen ”huomaamattoman”, häivytetyn ja luonnollisen lopputuloksen - helposti.
Erityisesti leukalinjaan saattaa jäädä raja perinteistä meikkipohjaa levitettäessä, jollei tuotteen häivyttämisessä noudateta erityistä tarkkuutta. Samoin poskipunaa tai varjostusta lisättäessä on riski, että tuote jää ikävästi näkyväksi ”viivaksi” poskipäille tai poskikuoppiin. Mineraalimeikkien levittyvyys iholle on ylivoimainen perinteiseen kosmetiikkaan verrattuna, eikä tällaista vaaraa ole. Mineraalimeikit sopivat siten erityisesti kotimeikkaajille. Huoliteltu lopputulos ei vaadi ammattitason osaamista.
2. Mineraalimeikkipuuterien peittävyys ja valonheijastusominaisuudet ovat omaa luokkaansa puuterien sarjassa. Useimmille riittää meikkipohjan tekemiseen vain mineraalimeikkipuuteri.
Mineraalimeikkipuuteri on must-have tuote jokaiselle. Se on kiireisten aamujen pelastus, mutta myös täydellinen lisä intohimoisille meikkaajille, tai ammattilaisille, sillä peittävyytensä ja valonheijastusominaisuuksiensa ansiosta se tekee ihosta täydellisen virheettömän ja hehkuvan bloggaajille, vloggaajille ja ammattimeikkaajien tarpeisiin.
3. Puhtaat mineraalimeikkituotteet, kuten Lavia Cosmetics sarjan tuotteet, edesauttavat hygieenisten ja hyvinvointia edistävien elämäntapojen omaksumista.
Puuterimaiset mineraalimeikit levitetään iholle pulleilla siveltimillä, jolloin meikkipussiisi tai -kaappiisi ei jää viikoiksi lojumaan likaisia ja bakteerikasvustolle alttiita meikkisieniä, eikä sormenpäihisi jää vaikeasti pestävää kerrosta ihohuokosia tukkivaa meikkivoidetta. Puuterimainen koostumus ei houkuttele bakteeristoa. Mineraalimeikit eivät myöskään tuki ihohuokosia vaan jopa hoitavat ihoa. Ne sisältävät luonnollisen aurinkosuojan ja sopivat kaikille ihotyypeille.
Lue seuraava blogipostaus, jossa avaan mineraalimeikkien terveyttä edistäviä ominaisuuksia!